Kauas on pitkä (ihan tosi pitkä) matka Vieraskynä – Tiiamari

Suomesta Ranskan Polynesiaan

Olin jonkin aikaa pyöritellyt ajatusta, että lähtisin tapaamaan Valia (ja juu Mackoakin) Ranskan Polynesiaan. Mieli aina keksii kaikenlaisia syitä olla menemättä, mutta yksi kerrallaan järkeilin esteet pois. Sitten vain lentolippuja hankkimaan. Ensin koitin varata niitä nettisivustoilta, mutta se tyssäsi maksuun, joka ei mennyt perille. Tässä kohtaa totesin ettei hermoni kestä tällaista. Käännyinkin sitten matkatoimisto Kilroyn puoleen matkani kanssa ja he saivat minulle matkan hoidettua parissa päivässä. Toimiston Pekasta oli matkallakin isosti hyötyä, kun piti saada viestejä hotelliin tai oli epäselvyyksiä maksujen kanssa. Iso suositus Kilroylle. 

Matkan toinen legi.

Mitä viemisiksi purjehtijaystäville? (Vaikka kaasuhellan osia..)

Posti toi minulle tasaiseen tahtiin laatikoita, joita “joku” (katseet kääntyy Mackoon) oli tilannut maailman toiselta laidalta. Varaosia veneeseen saapui laatikko kerrallaan. Tämä olikin aihe joka hieman aiheutti minulle stressiä kun mietin, että mitä ihmettä selitän tullissa jos joku kysyy mitä nämä rojut ovat. öö…spareparts for a sailingboat…boat in transfer… sy Victoriajaakkosdottir….captain Mikko Makkonen….Tämä osoittautui turhaksi huoleksi. Ketään ei kiinnostanut minun  varaosani.  Lisäksi valmistelin pieniä yllätyksiä. Kävin hakemassa laivapariskunnan postit ja pyysin Mimmalta ja Maxilta yllätystä äidille. Tiesin, että sillä saadaan kunnon itkut Valilta. Lisänä vielä muitakin yllätysviestejä. Olisinhan sopivasti Valin syntymäpäivänä paikalla. 

Saako Ranskan Polynesian valuuttaa Suomesta?

Nyt kun lentoliput, taksit, hotelliyöt, varaosat ja yllätykset oli hankittu, piti vielä hoitaa Esta Amerikkaan (välilasku Losissa) sekä rahaa matkalle. Yllätyksekseni Suomesta ei saa Ranskan Tyynenmeren frangia. Ei kai sen olisi pitänyt olla yllätys, kuka hullu sinne täältä asti lähtee. Eli dollareita kassiin ja menoksi. 

Lennot Ranskan Polynesiaan

Lähtöä edeltävä ilta koitti ja juuri kun olin painumassa pehkuihin Finnair ilmoitti lentoni vaihtuneen Air Francen lentoon ja lähtö olisi tunti aiemmin. Onneksi olin hereillä niin pystyin aikatauluttamaan itseni mukavasti uusiksi.

Aamulle lentokentällä yllätyin, kun minulle ilmoitettiin etteivät he pysty chekkaamaan minua tai laukkuani Tahitille asti. Ei kai olisi pitänyt yllättyä, kuten sanoin kuka hullu sinne asti matkustaa?... Piti siis varautua Charles De Gaulilla juoksemaan terminaalista toiseen laukun kanssa. Onneksi vaihtoaikaa oli edellisenä iltana tullut tunti lisää.

Mukava lento harmaaseen ja sateiseen Pariisiin, hikinen 3 tunnin maratoni pitkin lentokenttää. Onnistuin saamaan itseni lähtöportille juuri, kun ihmisiä alettiin ottamaan sisään koneeseen. Tässä vaiheessa olin hikinen, janoinen ja nälkäinen. Ensiavuksi vesipullo automaatista, joka otti kyllä rahani mutta ei antanut vesipulloa. Eli se siitä. Reippaasti koneeseen. Tässä kohtaa kello oli tunnin vähemmän kuin Suomessa. 

Pikakäynti Los Angelesissa. Moana tarkoittaa monilla Tyynenmeren alueen kielellä merta. Lentomatkustamisessa tuohon aikaeroon ei ehdi tottumaan niin hyvin kuin purjehtiessa. Toisaalta purjehtien matka Tahitille on kestänyt noilta nelisen vuotta.

Kone oli Air Tahiti Nuin Boeing 787-9, johon mahtui 9 henkeä riville, mukavasti kolmen ryhmiin laitettuina. Lentokoneeseen astuessa kaikki saivat tuoreen Tiare-kukan ja koneessa soi mukavasti tahitilainen musiikki. Aloin päästä pikkuhiljaa tunnelmaan.  Päädyin istumaan kahden miehen väliin ja näin alkoi 10 tunnin lehto Pariisista Los Angelesiin. Lentoyhtiöllä oli hyvät ruuat ja palvelu pelasi sekä ranskaksi, että englanniksi. Ranska oli tietysti se pääkieli. Onneksi oli tullut vähän kerrattua ranskaa ennen lähtöä. 

Air Tahiti lensi Pariisista Pape´eteen huoltovälilaskulla.

10 tuntia myöhemmin kello oli mennyt taaksepäin vielä 8 tuntia lisää. Eli kello oli vasta 11:35 samaa lähtöpäivän aamua. Minun sisäinen kelloni oli jo ties mitä. Losissakin oli harmaa ilma. Meidät häädettiin koneesta turvatarkastukseen. En ole muuten koskaan päässyt niin helpolla Amerikkaan. Rajavartioita ei kauheasti kiinnostunut kuka olin ja minne menossa. Toista se on kun haluaa jäädä maahan. Kentällä parin tunnin odottelu ja takaisin koneeseen. Tällä lennolla meitä oli onneksi vain kaksi samalla rivillä, joten saimme levittäytyä mukavammin. Vierustoverini oli tahitilainen ja hän kertoi minulle kotimaastaan.  Los Angeles-> Tahiti; 7 tuntia lentoa ja jonkin verran katkonaista unta.

Vihdoin Tahitilla

Illan pimeydessä laskeuduimme vihdoinkin Tahitille. Vaikea uskoa, mutta päivä oli edelleen se sama, jona lähdin Suomesta. Kello oli 22:35 eli Suomessa seuraavana päivänä 10:35. Kun astui ulos lentokoneen ovesta, oli vastassa kuuman kostea ilma joka tuoksui merelle (ja lentopetroolille). Kävelimme lentokenttärakennukseen, jossa meidät otti vastaan perinteinen soitto ja tanssi. Passien tarkastus ja laukkuja odottamaan. Hieman jännitti tuleeko perille, mutta koska olin itse hoitanut Ranskassa laukun seuraavalle lennolle, olin aika varma että perille tulee. Ja tulihan se! Lentokentän kaupasta shampanjaa huomiselle ja eikun menoksi. Tuloaulassa minua odotti taksikuski perinteisen lein kanssa ja pääsin näppärästi hotellille. Onneksi olin varannut taksin, en olisi jaksanut alkaa säätää mitään itse. 

Hotellilla oli vastaanotossa väsynyt nuori mies, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Lukion ranska tuli tässä apuun ja pääsin kuin pääsinkin huoneeseeni. Tässä kohdassa olikin kiva tekstailla Valin kanssa samalla aikavyöhykkeellä. Olisi luullut että uni olisi tullut heti, mutta kattia kanssa….

Kello viideltä heräsin outoon ääneen, jonka pian käsitin olevan kukon kieuntaa. Siis mitä hemmettiä? Kukko! Avasin ovet parvekkeelle ja eteeni levittäytyi aurinkoinen aamu, jossa oli palmuja, villikukkoja ja -kanoja hotellin pihassa. Olo oli surrealistisen onnellinen. Olin perillä maailman toisella laidalla!  Seikkailun ensimmäinen osa oli onnellisesti ohi. 

Tahiti on täynnä villikukkoja ja kanoja. Menuissa tämä ei nouse erityisesti esiin.