Matkapurjehduksessa ehdottomasti parasta on ankkurielo. Huonoja puolia matkapurjehduksessa on ankkurielo. Se riippuu päivästä, siitä mitä pitää tehdä ja ennenkaikkea säästä.
Papeete Marinassa ollessamme odottelimme hieman huolestuneina ennustetun myrskyrintaman lähestymistä. Kaikkia suurempia veneitä meidän laiturista oli jo pyydetty siirtymään ankkuriin. Meillä ei ilman konetta ollut siihen mahdollisuutta. Ei auttanut kuin lisätä kiinnitysköysiä ja jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä.
Riuttaan iskevät aallot kasvoivat tunti tunnilta. 2. Riutan sisällä on aina huomattavasti rauhallisempaa, mutta ei nyt aivan tasaista. 3. Vesisateet, tuulet ja virrat keräävät oksat, lehdet ja mahdolliset roskat isoiksi lautoiksi.
Miksi meistä sillä kelillä olisi ollut kivempi olla ankkurissa - aina tietysti toimivan koneen kanssa? Siksi, koska ankkurin varassa vene pyörii tuulen mukana ja ympärillä pitäisi olla riittävästi tilaa. Tuuli ja vihmova sade on mukavasti keulan suunnasta, eikä vene rullaa ja riuhdo, niinkuin laiturissa. Kaikki muutkin veneet liikkuvat samassa tuulessa, samaan tahtiin. JOS kaikki ovat ankkuroituneet sopivan välimatkan päähän toisistaan ja kaikilla on hyvät ankkurit, niin silloinhan vain annetaan myrskyn mellestää ja odotellaan sen laantumista.
Teoriassa teorialla ja käytännöllä ei ole eroa. Käytännössä kyllä.
Vaiare marina häviää sadekuuron taakse. Näkymä ankkurointialueelta.
Harvemmin on meidän matkapurjehduksen aikana käynyt niin, että ankkurointipaikassa virta vaikuttaa veneen liikkeisiin enemmän kuin tuuli. Lähimenneisyydessä kuitenkin jo pari kertaa, kummallakin kerralla Moorealla. Tällöin oikea etäisyys toisista veneistä on vielä tärkeämpi.
Tahiti kuuluu Seurasaariin, ja jo nimi kertoo, että ankkuripaikoilla saattaa olla muitakin.
Perinteisesti on niin, että se vene joka ankkuroituu myöhemmin, on se joka varmistaa, että tilaa on tarpeeksi - joskus aiemmin tulleen veneen henkilökunnan avulla. Käytännössä silloin, kun esim. ankkurissa olevan veneen kapteeni tulee kannelle ihmettelemään uuden tulokkaan etäisyyttä, sen pitäisi jo olla hyvä vihje tulijalle, että ollaan liian lähellä. Joskus käy toki niinkin, että aiemmin tulleessa veneessä ei ole juuri silloin ketään paikalla, tällöin on hyvän tavan mukaista käydä myöhemmin varmistamassa, että miltä välimatka näyttää naapurin silmin. Näinkin on käynyt. Olemme silloin saattaneet todeta, että kyllähän te taidatte olla melko lähellä, mutta meitä se ei haittaa niin paljoa, koska meillä on teräsvene. Uusi naapuri saa sitten itse päättää, haittaako heidän venettään ottaa lähikontaktia Victoriaan. Tästä samaisesta syystä olemme itse arkoja työntymään liian tiukkaan pakattuihin ankkurointilahtiin, erityisesti viimeisenä tulleina. Pitkä ankkuriketju mahdollistaa meidän ankkuroitumisen syvempiinkin vesiin, jos se on ainoa tapa varmistaa, tarpeeksi suuren ympryrän ympärillemme.
“Marinapakomme” jälkeen menimme ankkuriin Moorean Vaiare lahdelle. Sattui niin somasti, että juuri sillä hetkellä veneitä ei ollut kauheasti ja vaikka ankkurointi ei mennyt nyt ihan niinku Strömsössä, niin kuitenkin tilaa oli ja saimme valita ihan parhaan hiekkapohjaisen kohdan. Pari ensimmäistä päivää nautimme erinomaisesta säästä kaikessa rauhassa ja seurasimme sääennusteista lähestyvän matalapaineen liikkeitä. Society saarten eteläpuolelta oli liikkumassa melkoisen rankka säärintama, ja vaikka se ei onneksi ollut tulossa suoraan Moorean ja Tahitin päälle, sen vaikutus tulisi olemaan jonkinmoinen.
Säärintaman lähestyessä alkoi Vaiareehen saapumaan veneitä ja melkoiseen ahtaaseen alueeseen alkoi tulla tunkua. Sen verran tunkua, että hieman alkoi jo huolestuttamaan. Meidän eteen tuli hyvä - käytännössä yksinpurjehtiva - ystävämme katamaraanillaan ja melkoisen lähelle taakse tuli myöhemmin myös tutuiksi tulleen pariskunnan yksirunkoinen, suunnilleen Victorian kokoinen muovivene. Sitten alkoi sade, tuuli ja merivirta.
Periaate, että veneet sitten pyörivät nätisti tuulen mukana osoittautui käytännössä vääräksi, koska virta toi tähän tanssiin ihan oman koreaografian. Lisäksi matalakölisen katamaraanin muutoinkin erilainen tanssi vahvistuu virran tullessa mukaan peliin ja tahti on hyvin erilainen kuin puolipitkäkölisellä yksirunkoisella veneellä.
"Takana" oleva naapuri on hieman lähellä. 2. Ankkurivahdin piirtämä kuvio. 3. Ystävämme parhaassa kohdassa, eli kaukana.
Ensimmäinen yö meni meillä vahtivuoroissa, varmistamassa, ettei mitään yllätyksiä tule. Vaikutti vähän siltä, että ystävämme ankkuri ei ollut kunnolla asettunut, mutta eiköhän tuon yön tuulten jälkeen sekin asia ole korjaantunut - ajattelimme. Toinen myrskypäivä meni vahtiessa, ihmetellessä ja odotellessa. Oikein mitään järkevää ei pystynyt tekemään, sen verran sää piti meidät varpaisillaan. Alkoi toinen yö, jälleen pidimme vuorovaihtia ja ystävämme katamaraani alkoi lähestymään meitä aina vain enemmän. Jouduimme käynnistämään koneen, jotta pystyimme vähän pitämään etäisyyttä hänestä. (Kuinka iloinen sitä voikaan olla toimivasta moottorista)
Samaan aikaan kun ystävämme katamaraani lähestyi Victoriaa, meillä tietysti myös pieneni alue jolla väistää, ja tunne oli - ei niin positiivisessa mielessä - voita kummankin puolen leipää. Aamuyöstä ystävämme totesi, että ei ole hänen ankkurinsa pitänyt, kunhan aurinko nousee hän nostaa koukkunsa ja lähtee. Myönnämme, että ellei kyse olisi ollut ystävästämme, jonka tiesimme olevan yksin, olisimme pyytäneet näin läheistä naapuria ankkuroitumaan uudestaan, hieman kauemmaksi meistä jo aikaisemmin. Nyt halusimme vain varmistaa, että emme osu. Aina ei oikeuksistaan kiinni pitäminen ole se paras vaihtoehto. Vähän niinku jossain ruuhkaisimmin liikennöidyissä maissa autolla ajaminen - pääperiaate on, älä osu, äläkä jää jalkoihin.
Kolmatta yötä emme enää valvoneet. Ystävämme pääsi Tahitille ja toinen katamaraani näki tilaisuutensa tulleen ja asettui miltei samaan kohtaan. Macko kävi tervehtimässä ja kertoi miten virta saattaa vaikuttaa. Sää oli jo kuitenkin rauhoittumaan päin, ja olikin melko rauhallinen seuraavan yön.
Josku ärsyttää kun veneilykuvissa on ai a hyvä sää ja aurinko paistaa. No kukapa keskellä myrskyä ehtisi valokuvaamaan. No, joskua sentää ...