Vuoden lopussa taitaa olla tapana tehdä jonkinlainen katsaus menneeseen vuoteen. Juuri tällä hetkellä alkaa epätoivo iskemään erilaisten mysteeristen vikojen kanssa, ja tekee mieli todeta, että vuosi on ollut turhauttavan “haasteellinen”.
Ennen kuin mennään syvemmälle tähän aiheeseen pikaiset viikkokuulumiset.
Meillä oli jouluntuntuinen joulu. Ei ollut lunta, eikä joulukuusta, mutta meillä oli ihanaa seuraa ja se oli iso, iloinen asia.
Tämä oli meidän kuudes reissujoulu. Ensimmäisenä oltiin merellä matkalla Kanarialta Kap Verdelle Arin kanssa. Toisena vuotena oltiin Carriacoussa Talin ja Guentherin kanssa. Heidän seurassaan vietettiin myös seuraava joulu Panaman San Blasilla. Neljäs joulu vietettiin Panaman kanavassa. Viime vuonna oltiin Fakaravalla kahdestaan. Tänä vuonna ollaan Tahitilla, Pape´etessa marinassa ja saatiin seuraksi Meira ja Sami Mo´orealta. Onni oli siis, että olimme täällä ja lautat kulkivat myös joulupäivänä.
Joulutunnelmia. Tonttu sai ukulelen ja tuon viimeisen kuvan otti Meira @saippuakuplaunelma
Jouluhan on yhdessäoloa, pelejä ja syömistä. Ja siitähän tämmöinen helpohkosti innostuva immeinen sai hyvän syyn testata veneen uunia uusilla resepteillä. Näin “ranskalaisella” saarella on kauppojen valikoimissa paljon tuttuja aineksia, mutta ei sentään Myllyn parasta torttutaikinaa. Yhtä vaihtoehtoista tuli testattua, mutta ei se oikein toiminut. Oli siis korkea aika kokeilla itse juureen tehtyä voitaikinaa. Ekaksi yritykseksi se onnistui aikas hyvin. Luumuhilloakaan ei ollut, mutta internetin ihmeellisestä maailmasta opin, että se on ehkä helpoin itse tehtävä hillo.
Pipareita pystyy sentään tekemään helposti miltei missä päin maailmaa tahansa. Toisella kerralla osasin jo käyttää meidän ainoata muottiakin oikeinpäin :D
Kinkkua ei löydetty. Rehellisyyden nimissä, eihän sellainen olisi edes mahtunut meidän uuniin. Possun ulkofile sai olla kunnian toimia joulukinkkuna ja parmigiana onnistui joululaatikkoroolissaan ihan kelvosti.
Karjalanpiirakoita, niitä on tehty Mackolle miltei joka reissujoulu joululahjaksi. Nyt pelastus oli Enjoy´n Nina ja Dan, jota antoivat meille vähän ruisjauhoja kun keväällä myivät veneensä. Ovat olleen tyhjiöpakattuina piilossa. Kun nämä arkiset asiat eivät ole niin arkisia, niitä käsitelläänkin kuin kalleinta aarretta.
Herkkuja monenlaisia. Riisipuuron kuva on Meiran @saippuakuplaunelma
Norjalais-ruotsalaispariskunnalta (Thindra) saatiin glögi-innostus ja kokeiltiin sitäkin tehdä itse - ei huono. Siinä sivussa tuli testattua myös kinkerioluen tekoa - siis ginger alea 0%- ei huono sekään, menee jatkoon.
Keskimmäisessä kuvassa sitruunakaviaaria - ihan uusi ihana tuttavuus.
Meira ja Sami tuli aamulautalla, joten ihan hirmuisen hyvin sopi aloittaa päivä riisipuurolla. Varmistaaksemme ruokahalun pysymistä oikealla tasolla, käytiin pienellä kävelyllä marinan vieressä Paofain puistossa.
Ai niin yhdessä tehtiin myös alkupalat - saumatonta yhteistyötä! Taateleista kivet pois, tilalle parmigiano palaset, kapaloidaan pekoniin ja tikutetaan uunipellille. Oli herkulliset!
Nami alkupalat. Pyydän kuitenkin huomioimaan viimeisen kuvan huipputulosta. Taisi olla vuoden paras - Valin vääntämä. Sami kyllä voitti koko pelin.
Koska ollaan marinassa ei pelattu Aliasta tällä kertaa. Viimeksi peli oli niin kiivas, että se olisi saattanut herättää naapureissa huolta 😀Sanapeli on sillain rauhallisempi, kun kaikki pyrkii kunnioittamaan toisen vuoroa hiljaisilla huokauksilla joista kuuluu “Etkö näe tuota ilmiselvää sanaa?” :D :D
Kertakaikkisen ihana joulu oli yhdessä. Kiitos Meira ja Sami <3
Tässä kohtaa:
Jos haluat säilyttää romanttista mielikuvaa matkapurjehduksesta - lopeta lukeminen.
Alkuvuosi oli upeata aikaa, jolloin saimme tutustua kaikessa rauhassa Tuamotuihin ja ihan erityisesti Fakaravaan. Pienet viat, kuten vesikoneen vikaantuminen tuntuu tällä hetkellä mitättömältä, erityisesti sen vuoksi, että varaosan saapuminen Fakaravalle tapahtui n. kahdessa viikossa. Pääsikö silloin ajatus mieleen: “No eihän tämä nyt niin vaikeata ole, kuin mitä kaikki valittavat. Hyvinhän ollaan saatu maalit Tahitilta ja varaosa Italiasta asti, ilman sen kummempia ongelmia.”
Sen jälkeen ollaan sitten koettu se toinen puoli. Nyt on kohta kaksi kuukautta siitä, kun tultiin marinaan ilman moottoria, eikä mekaanikolta ole vieläkään tullut puolikasta sanaa siitä, että hänen tilaamansa varaosat olisivat tulossa. Johan sitä odottelua oli ihan tarpeeksi ja nyt varaosat näyttäisivät seurantakoodin mukaan olevan matkalla, kun tilasimme ne itse. Tällä kerralla annettua seurantakoodia voi seurata yhdestä osoitteesta. Ei, kuten opimme keväällä: Ranskasta lähetetyn kirjatun kirjeen liikkeet näkyivät vain siihen asti, kun se oli Ranskassa. Sitten olisi pitänyt osata siirtyä paikallisen postin sivuille. Tästä johtuen emme usko mitään, ennen kuin Fordin osat ovat fyysisesti meillä kädessä. Onneksi paketti on nyt DHL-kuriiriliikkeen hallussa ja heidän toimistonsa on lentokentällä.
Onhan se toki tätäkin paljon. Ja aivan varmasti tämä on se joka on priorisoituu muistissa korjauspäiviä korkeammalle sijalle.
Näitä odotellessa on ollut aikaa yrittää selvittää Tohatsun perämoottorin kaasarin vikaa, jonka kanssa taiteilimme jo muutamia kuukausia ennen pääkoneen vikaantumista. Siitä on aika monta hassun hauskaa tarinaa tehty Instagramiin ja blogissakin on tullut mainittua aiheesta. Seuraavaksi on uhkana tulla turhankin realistinen tarina siitä, kuinka kaasari lentää kaaressa kalojen ihmeteltäväksi. Se oli jo hyvin lähellä, kun kippari kahden koeajon jälkeen leveän hymyn kanssa julisti, että Nyt Toimii! Ja seuraavalla startilla se taas tulvi bensat koneeseen ja sammui. Yhä noin 50 avaamisen ja kaikkien sisuskalujen vaihtamisen jälkeen se ei nyt vain toimi.
Olkoon! Ehkä jollain konstilla saadaan tilattua uusi kaasari, täytyyhän vian sitten poistua. Mutta voiko tähänkään enää luottaa?
Fakaravan Rotoavalla vanha helmifarmi on osannut tehdä vanhoista kellukkeista kauniita muodostelmia.
Kun nyt kerran olemme olleet näin pitkään marinassa, polkupyörä on otettu käyttöön (toinen pyörä varastettiin meiltä Fakaravalla) Eräänä päivänä pyörän takakumi puhkesi ja Macko joutui taluttamaan pyörän - tietysti kaatosateessa - takaisin kotiin. Se jos joku on yksinkertainen korjattava. Korjaussarja esiin ja paikataan takakumi. Viikon verran sitä takakumia on nyt paikattu ja aina vaan se tyhjenee. Tänään viimeksi kumpikin vuorotellen ensin saippuavedellä kävi koko renkaan läpi löytääkseen sen uuden reiän. Ei löytynyt. Sitten upotettiin sisäkumi veteen, niin täysin uponneena reiästä on tultava näkyviä ilmakuplia veteen. Yhtä ainuttakaan kuplaa ei tullut, sen täytyy olla kunnossa. Ei ole, vanteelle laitettu kumi meni littuun tunnissa.
Klikkaamalla kuvan, näet kuvatekstin.
Ja nämä kaikki yllämainitut ovat pieniä asioita toukokuussa kokemamme rinnalla (Sairastuminen). Toki ei ole ihan pieni ongelma se, että meillä ei ole toimivaa konetta ja joudumme olemaan marinassa sen vuoksi. On silti parasta se, että Macko on hengissä ja voimme manata täällä yhdessä näitä pieniä asioita, ihan kuin juurihoidossa olevan hermon päällä tanssivia pikku pirulaisia.
Vuoden opit:
Ensiaputaidot pelastavat hengen.
Tämänkaltaisessa elossa kummankin on oltava sinut veneen kanssa, ja osattava ajaa myös kumiveneellä ankkuripaikalta rannalle.
Kaikkea pitää osata korjata itse, tai vähintäänkin ymmärtää tai arvata, mikä on ongelma. Ei tämäkään aina auta.
Kysyä pitää monta kertaa ja vähän eri tyylillä - yhtäkkiä saattaa saada vastauksen.
Lehmänhermotkin saadaan soimaan, kuin Paganinin Caprice No. 24.
“Me vastaan typerät asiat” on ainoa oikea tapa käsitellä harmittavia asioita.
Tuon toisen olemassaolo on parasta mitä on.
Näillä mennään vuoteen 2025.
Oikein hyvää uutta vuotta sinulle joka luet tätä vielä vuoden 2024 puolella. Kiitos, että olet ollut meidän vuodessa mukana.
Voisin kokeilla että esikypsentää pekonia pannulla ennen sen käärimistä herkkarin päälle. Sitten uuniin tai miksei pannulla kansi päällä. Me aikanaan se aina grillattiin hiiligrillillä ja osa aurasta valui pois kun niitä pyöriteltiin. Kerron kun testituloksia tulee.
Paljonhan pekonissa riippuu siitä millaisen suutuntuman haluaa. UK:ssakin työmatkoilla siitä on nähnyt eri versioita. On jäänyt ikävästi mieleen Lakeside Hotel Camberleyssa, jossa oli aamiaisella oli n. 7 mm paksuja rasvassa lilluvia siivuja. Joulukinkkua rasvassa... Tietysti siellä oli myös makkaroita, paistettuja tomaatteja ja sieniä rasvassa lillumassa...
Olen vasta viimeiset 20+ vuotta oikeastaan opiskellut laittamaan ruokaa kotona. Exää ruoanlaitto ei kiinnostanut, eli minä tein sen ellei vain grillattu jotain. Eli hänelle helpoimman kautta.
Teen nyt sinkkuna mielelläni ruokaa pitkän kaavan mukaan kun aikaa on. Pitää vain…
Kiitos päivityksistänne, jotka ovat vuoden aikana avanneet minulle uusia ihmeellisiä maailmoja.Ootte te aikamoinen voimakaksikko! Ja kivoja sen lisäksi! Iso kiitos ja suotuisten tuulien toivotus ensi vuoteen❤️
No, minä en tule varmaan koskaan veneilemään Saaristomerta ja Affenanmaata pidemmälle. Sinnekin vasta -26 tai -27. Nyt on kuin kala kuivalla maalla, kun viimeisimmän pikkupaatin myin exälle...
Mutta näin inhorealistina sanoisin että vanhalla paatilla en noin kauas lähtisi. Taas meni lottovoitto ohi suun... Eikä tosin kokenutta gastiakaan ole.
Hyvät tarjoiluthan teillä on olleet, tuota pekonikääryleohjetta voisi hieman modata ja kokeilla. Kivetön kalamataoliivi taatelin tilalle. Exän kanssa kun grillattiin, niin herkkis täytettynä auralla ja pekoniin käärittynä. Herkkiksen kanta tulppana.
On ollut kiva seurata menoanne, hyvässä ja vähemmän hyvässä. Myötäisiä tuulia vuodelle 2025.